12/26/2012

Meidän joulu

Joulu tuli, joulu meni. :) Oli ihanan rauhallinen joulu, syötiin hyvin ja lahjoja saatiin. Jouluna meillä oli meidän serkut, niinkun aina. Kohta vielä kerran pääsee jouluruokia syömään, ehkäpä huomenna jo muuta ruokaa sitten. Rakastan laatikoita ja kinkkua, rosollia, lohta namnam.. <3 Huomenna Esa tulee meille, jee. :) Ollaan nyt melko pitkän aikaa yhdessä, kun ei joulua pystytty olemaan. Mulla on jo ikävä!

Kamera ei ehtinyt jouluksi tulla kotiin, joten kuvat taas on mitä on. Toivottavasti uudeksivuodeksi ehtis kamera tulla kotiin! Ärsyttää, kun se on jo yli 2 viikkoa ollut siellä huollossa.. Lahjoja en vielä tässä postauksessa esittele, mutta aattelin tehdä videon missä kerron mun lahjoista. :)



IMG_1860  
Mulla oli tämmöiset joulukynnet. Väsäsin niitä joulua edeltävänä iltana monta tuntia, mutta mun mielestä niistä tuli ihanat. :) 



IMG_1861
Meidän jouluhauva. <3 Mulle paras joulu on perheen kanssa vietetty joulu. On ihanaa olla yhdessä ja kun ei ole kiire mihinkään.. En varmaan osais olla joulua pois kotoa, se ei tuntuis oikealta!



IMG_1869
Tällänen oli mun joulumeikki. :) Silmissä tummaa, huulissa punaista. Ite pidin kovasti tästä. :) Punahuulet voisi meikata useamminkin..



IMG_1870
Ja illan asua. :) Jouluna pitää olla aina jotain punaista päällä!! Laitettiin äidin kanssa mulle paplarit päähän pariks tunniks niin sain tollaset korkkiruuvikiharat. En oikeen tiedä pidänkö niistä, mutta jouluna ne meni mukavasti. :) Eipähän hiukset kärsinyt kun ei raudalla kihartanut!



IMG_1875
Joulupöytä katettuna! En kuvaillut mitään ruokakuvia, koska niitä on mun mielestä muiden blogit pullollaan. :D Ja eiköhän kaikki tiedä mitä jouluna syödään.. ;)



IMG_1876  
Ruokailutilan seinä täyttyy joka vuosi joulukorteista. Niin kävi myös tänä vuonna. :) Parille olisi vielä tilaa!



IMG_1888  
Okei huijasin, yhden lahjan näytän teille, khihi. Kullalta sain Guessi perheeseen uuden vauvan. <3 Toi koru on niin ihanan siro ja soma. Tuun käyttämään sitä usein. ;)



IMG_1918
Jouluun kuuluu tietysti myös riisipuuro kanelisokerilla! Löysin omastani mantelin. :) Niin kyllä tapahtuu joka vuosi.. outoa.. :D 



IMG_1944
Tänään otettu kuva, ei kyllä sovi jouluun mutta menkööt. :) 


Lahjapostausta tulee sit myöhemmin! 
Heippa. <3

12/20/2012

X-mas is coming

Kamera on edelleen teillä tietämättömillä, joten laimeat puhelinkuvat valtaa ainakin tämän postauksen vielä! Tultiin tosiaan eilen tänne Vantaalle murun kanssa ja pari päivää viettelen täällä ennenkuin suuntaan takasin kotiin joulunviettoon. :) Eilen oltiin jouluostoksilla ensin Lahdessa ja sitten Vantaalla eli koko päivä meni kaupoissa kiertelyyn. :D Nälissämme juostiin mäkkiin heti Vantaalle päästyämme, koska molempien vatsat huuti halleluujaa pelkällä aamupalalla sinnittelyllä. Onneks mäkki pelasti. :D Sieltä sit mentiin Esan luokse tunniks ja lähdettiin juoksemaan Jumbon kauppoja läpi. Mut nyt on ne vihonviimeisetkin joululahjat hommattu eikä tarvitse enää niistä stressata huh! Löysin itellenikin pari kivaa joululahjaa, joista lisää myöhemmin. ;)



IMG_1820  
Jouluvalot koristaa kivasti mun huoneen ikkunaa. :) Halusin välttämättä jotain joulujuttuja mun huoneeseen niin iskän kanssa ripustettiin noi tuohon ikkunan yläpuolelle. Ikkunalaudalla pönöttää perinteinen joulutähti, koska onnistuin tappamaan mun entisen huonekasvin (älkää kysykö miten) Joulutähden lähdettyä joulun jälkeen veks ostan varmaan sit jonku muovikukan niin en ainakaan pääse sitä nirhaamaan. :D



IMG_1825
Ihastelin tätä superkivaa paitaa spiritstoren pukuhuoneessa ja samalla bongasin carlingsin triosta?! Mitä mä oon taas missannut. :D Mulla ei ollut hajuakaan sen ilmestymisestä your facen tilalle. Enkä myöskään tiennyt että inglot sijaitsi ärrän tilalla. Voi jee!



IMG_1829
Instagram tunnus: avecanniina seurailkaas! :)




IMG_1828
Jumbossa bongasin tän swarovski kristalleilla koristellun sodastreamin! Kröhöm vaan niille keillä ei oo vielä joululahjaa mulle tiedossa. ;)) Hintakin on vaan 349!! No ehkä viimeistään sit joskus tulevaisuuden kotiin kun omistan miljoonia...



IMG_1830
Lainasin Esalta hassua paitaa. :D Naurakoot ketkä tajuaa!



IMG_1835
Tän päivän ruoka: Itse tehty kanasalaatti! Ja ohje on maailman helpoin: Osta valmiiksi paistettu kokonainen kana, paloittele haluamasi salaatit, lisää herkkumajoneesia ja valmis! Jos haluat hifistellä, tee oma majoneesi. :) Oli namia. <3

Tää oli tämmönen sekava postaus, muttakun mulla ei oikeen riitä motivaatio kuvien ottamiseen kun ei oo sitä kameraa... Kunhan nyt jouluksi sais sen niin sit tulee kunnon postauksia taas. :))
Heippa. <3

12/17/2012

Cooking time!

Moikka kaikki. <3 Kamera on vieläkin huollossa, joten siks on ollut vähän hiljaista. Yritän kuitenkin aina silloin tällöin postailla puhelimen kuvien kera. :) Toivotaan, ettei kameran huollattamisessa enää kestäisi kauaa! Sitten alkaa taas tiheämpi postailu. ;)

Kokkailtiin tänään Esan kanssa pitkästä aikaa, ja tällä kertaa loihdittiin herkullista kana-aurajuustopastaa. Ohje löytyy tuolta--> http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/48872/Kana-aurajuustopasta/  Me vaan Esan kanssa sovellettiin vähän reseptiä, niinkuin melkein aina. :D Mutta tosi herkullista ruokaa tuli! Itse en oikeen tykkää aurajuustosta sellaisenaan, mutta erilaisiin ruokiin se sopii vallan mainiosti!


IMG_1805  
Tollaisia juttuja siis tarvitaan tän ruuan tekemiseen. Me tehtiin 5 henkilölle, joten siks käytettiin kaikki pastat ja yhteensä 600 g kanasuikaleita. Että jos pienemmälle määrälle kokkaa, niin kannattaa pienentää ohjetta kans! :) 



IMG_1810  
Meillä työnjako meni silleen, että mä ruskistin lihat ja Esa leikkas sipulit. Mä vihaan sipulinleikkaamista yli kaiken, koska mulla on sen verran herkästi vuotavat silmät että siitä ei tuu ikinä yhtään mitään. Esalla puolestaan ei vuoda silmät melkein ollenkaan, niin siks se saa hoitaa sipulinhienonnuksen. :D



IMG_1808  
Samalla kun Esa leikkas sipulia, niin mä ruskistin kanoja. Kun kanat oli ruskistettu, niin laitettiin joukkoon sipulit ja valkosipulit (jota suosittelen lisäämään oman maun mukaan) eli jos tykkää valkosipulin mausta sitä kannattaa laittaa 1-2 kynttä enemmän kun ohje sanoo.. :) Sipulin jälkeen laitettiin mausteet ja vettä noin juomalasin verran.



IMG_1811  
Tälläsenä annettiin pannun kiehua miedolla lämmöllä sen aikaa, kunnes melkein kaikki vedet oli haihtunut. Joku 10 minuuttia noin menee siihen aikaa. :)



IMG_1812  
Kiehumisen jälkeen lisättiin kookosmaito ja ananakset. Me laitettiin myös vähän ruokakermaa joukkoon, jotta kastikkeesta tulis sakeampaa. Sen jälkeen tuo kastike saa vielä hetken aikaa muhia ja mausteitakin voi lisäillä jos kaipaa lisää makua. :) Me jouduttiin laittamaan toi kastike isompaan kattilaan, koska pannu meinas tulvia yli. :D Tässä vaiheessa on hyvä laittaa pastat kiehumaan ja tehdä salaatti, jos haluaa!

Viimeisenä ripotellaan sinihomejuustomuruja sekaan ja sekoitetaan pasta joukkoon. Sitten vaan syömään!! :)



IMG_1814
Aikaa tän ruuan tekemiseen menee 30-60 min, eli melko helppoa ja nopeaa ruokaa. :) Ja ennenkaikkea hyvää! <3 Suosittelen kokeilemaan. ;)

MUISTAKAA KYSYMYSPOSTAUS: http://avecanniina.blogspot.fi/2012/12/saa-kysya.html

moikka. <3

12/12/2012

Joulujuttuja

Heippa! Yritän nyt kamerattomuudestani huolimatta saada jonkunlaista päivittelyä tänne blogin puolelle. Eli kuten varmaan kaikki on jo tajunnut niin kuvat on sitten kaikki puhelimella otettuja. :) Mut parempi se kun ei kuvia ollenkaan, kai? Oon  tässä puuhaillut kaikkia joulujuttuja, ostanut ja paketoinut lahjoja, leiponut ja koristellut pipareita kaverin kanssa sekä huomenna olis tarkotus keksiä huoneeseen jotain jouluista! Tykkään ihan hirveesti joulusta, sillon on vaan jotenkin ihan eri fiilikset kun muina juhlapyhinä. Kaikki jouluvalmistelut on ihan parasta! Sovittiin iskän kanssa että tehdään yhdessä kaikki joululaatikot tänä vuonna. :D Hommaa riittää siis.

Saas nähdä kuinka kauan kameralla kestää tulla huollosta. Sovittiin, että jos korjauskulut menee liian korkeiks niin porukat ostaa mulle kokonaan uuden kameran. Että melkeimpä toivon, että se korjaaminen maksais paljon.. :D Toki tuo mun vanha kamera on ihan huippu, mutta olishan se kiva saada uusi kamera jolla kuvailla. :) Mutta saa nyt nähdä miten siinä korjauksessa käy.

Ootte muuten tosi paljon kysymyksiä laittanut edelliseen postaukseen ja innolla jo odotan että pääsen niihin vastailemaan! :) Laittakaa ihmeessä lisää kysymyksiä <3 Voisin tehdä vastauspostauksen videona, miltäs kuullostaa?


IMG_1773  
Tälläinen piparkakkutalo saatiin kaverin kanssa tehtyä! :) Aika hieno tuosta tuli vaikka itte sanonkin. Meidän piti sekoitella oma valkoinen sokerikuorrute, koska kaupasta oli loppunut. Mut ihan hyvä tuosta tuli vaikka näyttääkin ehkä vähän steariinilta.. :D Ei tota ainakaan heti kehtaa syödä. ;)



IMG_1789
Ja pipareista tuli tän näkösiä. Noiden koristelu on ihan sikakivaa!! VINKKI: jos kaipaat joulupipareihisi piristystä niin tee samanlailla kun me tehtiin. Eli noi kuvassa näkyvät sydänpiparit missä on tuo jännä keskusta, on tehty siten, että kun piparit laittaa uuniin antaa niiden olla siellä n. puolet paistoajasta. Sen jälkeen laittaa nallekarkin keskelle tyhjään kohtaan, jolloin se sulaa siihen keskelle tollei kivasti. :) HUOM. Kun nallekarkit on laittanut piparin keskelle ja ne ovat uunissa, niitä pitää vahtia koko_ajan, sillä noi karkit alkaa helposti kiehumaan kun ne ovat sulaneet, joten niitä ei saa päästää kiehumaan tai noi menee pilalle. Mutta lopputulos näyttää aika kivalta ja erilaiselta. :) Minä ite en sit keksiny tota vaan kuulin sen mun kaverilta. ;D



IMG_1765
Rocky-hauva <3 Se on alien ku sen silmät kiiltää!



IMG_1784
Sain tänään vähän lahjoja paketoitua. :) 



IMG_1782
Ja oma naama näytti tältä. Lunta sataa jee jee. :) Lasketteluhimo vaan kasvaa..! Tahtoo jo päästä rinteeseen, mut ehkä tässä lähiaikoina. :))



IMG_1783



IMG_1785
Kaupasta ostin itelleni juttuja mitkä oli lopussa. Eli hammastahnaa, deodoranttia ja ripsarin. 



IMG_1786
Tein jotain suurta (mulle suurta) ja ostin muuta ripsiväriä kun omaa lemppariani! Tämänhetkinen max factor rakkaus vaihtui Lorealin volume million lashesiin. Itellä ei oo tästä vielä mitään kokemuksia, että te lukijat saatte kertoa menikö nyt ihan metsään mun ripsariostos vai oliko kannattava ostos? :)



IMG_1791
Meikkejä pestessäni otin huvikseni tälläsen kuvan vertailumielessä. Mitäs sanotte, näyttääkö paremmalta eyelinerin kanssa vai ilman? :) Itte en osaa päättää kummin on kivempi. :D Käytän vaan niin usein eyelineriä, niin oon miettinyt että jos vähän vaihtaisin tulevaisuudessa meikkaustyyliäni...



IMG_1775
Loppukevennykseksi tämmönen maailman sulosin kuva meidän veerasta. <3 Annoin sille kinkkua, sen lempparia aamupalaa syödessäni. Se oli ihan innoissaan noista kinkuista ja hyppi mun kättä vasten ennenkun ehdin ees antaa sille mitään. :DD Söpö. :)

Muistutan vielä teitä kaikkia alla olevasta kysymyspostauksesta! Kyselkäää!! :):)
Moikka. <3


12/10/2012

Saa kysyä!!

Moikka! Oon pahoillani taas kun musta ei oo hetkeen mitään kuulunut, mutta mun on vähän vaikea postailla ilman kuvia. :( Ja syy siihen miks kuvia ei oo on se, että kamera on nyt huollossa ja tulee sieltä 1-2 vkon päästä, eli joudun ottaa kaikki kuvat puhelimella tai meidän vanhalla digipokkarilla. Joten älkää ihmetelkö jos täällä blogin puolella on vähän hiljaisempaa tässä parin viikon aikana!

Tulin vasta tänään aamulla Vantaalta, sillä vietettiin kullan kanssa pidennettyä viikonloppua. <3 Käytiin jouluostoksilla ja amarillossa taas kerran.. :D Sain parit joululahjat ostettua niin nyt ei oo enää kauhee paniikki niiden suhteen, huh! Käytiin myös Esan ukin luona ja näin hänet ensimmäistä kertaa. Oli kyllä mukava nähdä häntä ja heillä oli aivan upea talo. :) Kyllä kelpais siellä asustella!

Mut en mä sentään ihan kuvattomaksi tätä postausta aijo jättää vaan tässä olis muutama puhelimella kuvattu kuva:



IMG_1728  
Jotain asua viimeviikolta. :) Taisin olla Vantaalle lähdössä..
Neule: Mango
Toppi: Nelly



IMG_1745  
Ruokaa... <3 Oli burgerifiilis, niin otin kanahampparin rillossa ja hyvvee oli! Amarillon ruuat on kyllä aina melko napakymppejä. ;)



IMG_1763
Mustavalkoista kuvaa. Tää kuva on instagramissa ja niin on kyllä noi muutkin ylläolevat kuvat. :) Mut löytää sieltä nimellä: avecanniina



IMG_1755
What a lovely house. <3


Mutta siis kuten otsikko kertoo niin tän postauksen ideana oli, että saatte KYSYÄ multa ihan mitävaan mieleen juolahtaa!! Aikaa kysellä on tästä hetkestä 2 viikkoa eteenpäin, eli noin joulun tienoilla yritän teille vastauspostausta tehdä. :) Multa siis saa kysellä ihan mitä vaan, ja jättäkää kysymykset tän postauksen kommentteihin, kiitoos. <3 Saatte kysyä myös Esasta/Esalta juttuja, mut pitäkää kaikki  kysymykset hyvän maun rajoissa, sillä en aijo vastata mihinkään idioottikysymyksiin. :)


Heippa ja hyviä kyselyjä! <3

12/02/2012

Pikkujoulut vietetty

Hellou kaikki. :) Täällä kirjoittelee hieman jännittynyt bloggaaja. Huomenna meinaa alkaa uudet työt uudessa paikassa. Kaikki on uutta ja ihmeellistä niin ei kai se ole ihmekään että vähän jänskättää. Mun pitää mennä kyseiseen työpaikkaan 2 bussilla, koska en pääse helpommin sinne, että myös se vähän stressaa.. Ja mun stressinsietokyky on varmaan maailman surkein, niin huomenna aamulla voi olla hieman äksyt tunnelmat. :D Mutta siitä se sitten lähtee käyntiin ja katsellaan miten mun uusi 'urani' lähtee käyntiin! :)

Vietettiin kaveriporukalla pikkujouluja täällä meillä ja oli kyllä tosi ihana ilta. :) Jaksaa mukavasti menneen viikonlopun jälkeen suunnata kohti uusia seikkailuja! Viikonlopulta on ihmeen paljon kuvia, sillä tuli osteltua vähän kaikenlaista ja mun nellyn paketti tuli perjantaina postissa. :)



IMG_1683
Perjantain asu. Mentiin kaverin kanssa käymään karismassa ostoksilla ja haettiin samalla Esa juna-asemalta. :) 
Takki: Vero Moda
Farkut: H&M
Kengät: Skopunkten
Laukku: Guess



IMG_1688
Käytiin roberts coffeessa kahvilla ja otin tollasen kaakaolta maistuvan mokkakahvin. :) Loppu oli aika ällömakeaa kun siellä oli tota ihme suklaajuttua alla. :D Mutta ihan hyvää oli.



DSC_2664-3
Ostin karismasta ihanan topin! <3 Kappahlista löytyi ja sain vielä 20% alennuksen kiitos alennuskupongin. :D Hintaa tuolla oli jotain 25-30 euroa en nyt muista tarkkaan.. Mutta aivan ihana biletoppi on kyllä, tykkään noista timanteista ihan älyttömästi.



DSC_2675-2
Sitten joulun rientoihin ostin seppälästä tälläisen ihanan kultaisen glitter kynsilakan. Luulin, että tota glitteriä tulis kynsiin enemmän mutta aika heikosti sitä kynsiin levittyy ainakin jos 1 kerroksen laittaa että pitää kyllä useampi kerros lakata, jos haluaa näyttävämmät glitterikynnet. Hintaa oli joku 3-4 euroa ja joo oon maailman huonoin muistamaan hintoja, siks nää nyt on tälläsia karkeita arvioita.



DSC_2670-3
Ja se nellyn paketti jippiaijei :)) 



DSC_2672-4  
Tilailin meikkejä ja alusvaatteita, mutta jälkimmäisiä en halunnut ruveta kuvailemaan! BB-voidetta kokeilumielessä ostin ja sitten Viva la Divan aurinkopuuterihelmiä. 



DSC_2673-2
BB-voiteesta eka arvio: LIIAN TUMMAAA! Näyttää siltä että naama olis ollu viikon etelässä mutta muu kroppa ihan kotisuomessa, on meinaa sen verran omaa ihonväriä tummempaa settiä tuo. Sehän se huono puoli meikkien tilaamisessa on ettei niitä pääse kokeilemaan, sama tietty vaatteissa. Alusvaatteet onneks oli sopivia. :) Pitänee varmaan ostaa se vaaleampi BB-voide ja sekoitella sitä tuon tumman kanssa niin jos sit sais oman ihonvärisen siitä.. 



DSC_2676-2  
Ja sit nuo aurinkopuuterihelmet. Ne on tosi kivoja ja varmaan kestää mukavan pitkään kun niitä on noin paljon. :) Ihan kelpo tuote hintaa nähden, että tätä suosittelen kyllä kokeilemaan!



DSC_2686
Esa oli saanut uuden puhelimen ennakko joululahjaks niin tutkailin sitä innoissani. :D Samsung Galaxy S3. Tekis mieli jo itekin hommaa uus puhelin vaikka vasta vuos sitten sain tuon iphonen. :D Enköhän mä tuolla iphonella vielä pärjää toistaseks.. :)



DSC_2707  
Esa sai otettua lennistä aika söpön kuvan sillä aikaa kun mä laittauduin pikkujouluja varten.. :) <3



DSC_2711
Alkaa meilläkin näyttää jouluiselta jo pikkuhiljaa...



DSC_2698
Tässä oli mun pikkujoulu-asu! :) Uusi ihana toppi pääsi heti päälle. ;) Toi asu oli mun mielestä tosi kiva, yks mun lemppareista. 



DSC_2715




DSC_2716
Toi alustoppi näkyy vaan ärsyttävästi tuolta alta mutta pakko siellä oli joku toppi olla ettei rintsikat paista läpi. :D



IMG_1696




DSC_2717  
Tältä näytti meidän herkut lauantai-iltana. :) Kaikki itse tehtyjä! Me tehtiin Esan kanssa toi lohipiirakka ja mokkapalat.



Photobucket
Meiltä lähdettiin sitten keskustaan istuskelemaan muutamassa baarissa ja tyttöjen kanssa kuvailtiin vähän. :) 

Oli kyllä tooosi kiva viikonloppu pitkästä aikaa, vaikka ainahan ne on kivoja ylipäätänsä. :) Meen kattomaan BB finaalin loppuun ja sit nukkumaan, koska huomenna pitää olla aikaisin hereillä uuteen työpaikkaan!
Öitää. <3