When you're gone

Mietin kauan, kertoisinko koko asiasta mun blogissa mutta sit päätin rohkaista itseni ja tulla kirjoittamaan teille hyvin arasta aiheesta mulle tällä hetkellä.. Rakas mummoni nukkui pois pari viikkoa sitten ja nyt viikonloppuna oli hautajaiset. Mummo oli jo vanha ja melko huonossa kunnossa, joten lähtö ei tullut yllätyksenä.. Mutta silti liian äkkiä hän lähti pois täältä!!

Pari viikkoa sitten keskiviikkoyönä iskä sai puhelun, että mummo on viety sairaalaan. Sinä yönä ei pahemmin nukuttukkaan, vaan kaikki miettivät, että miten tässä tulee käymään.. Viimeinen viikko oli jatkuvaa pelkoa siitä, milloin lähdön hetki on käsillä, mutta onneksi kuitenkin ehdin mummoa käydä sairaalassa katsomassa, olisi kaduttanut kovasti jos en olisi ehtinyt! Kun oltiin mummoa silloin katsomassa, hän oli hyvässä kunnossa, istui sängyn reunalla ja jutteli iloisesti. Silitteli mun hiuksia ja halasi kun lähdettiin. Pelkäsin, että se oli viimeinen kerta kun mummoa enää näkisin, ja niinhän se ikävä kyllä olikin.. Äiti soitti samana viikonloppuna mulle kun olin Esalla, että nyt on mummo nukkunut pois. Itkin koko sen päivän ja olin tosi huonona vielä pitkään sen jälkeen. Enkä vieläkään ole täysin hyväksynyt/tajunnut sitä, että mummoa ei vaan enää ole. Se on niin outoa, että yhtäkkiä rakas ihminen vaan häviää, eikä häntä enää näe.

Mulla on tällä hetkellä melko tyhjä olo. Mummo oli mulle todella todella rakas ja läheinen, joten ikävä ja suru on kova. Hautajaisissa kyyneleet ei tahtonut loppua millään, enkä meinannut saada luettua mun osuutta, kun laskettiin kukat arkun päälle. Tilaisuus oli kuitenkin kaikinpuolin erittäin kaunis ja kaikki sukulaiset oli päässeet paikalle. Muistotilaisuus oli samassa paikassa missä mut aikoinaan kastettiin, ja missä äiti ja iskä vihittiin. Nyt mulla on kuitenkin jo parempi olo, kun mummo on saatettu viimeiselle matkalleen ja hän on ukin kanssa yhdessä. <3 Heidät haudattiin myös samaan hautaan, mikä on mun mielestä ihana juttu.

Voitte vaan kuvitella, miten vaikeaa musta on tätä postausta kirjoittaa kyyneleet valuu tässä samalla, mutta aina kun alan mummoa muistelemaan niin itkuhan siinä tulee. Aika kuitenkin parantaa haavat ja mulla on onneksi paljon ihania muistoja mummosta ja ne säilyy ikuisesti. Tiedän kuitenkin, että mummolla on varmasti nyt hyvä olla, joten se lämmittää mun mieltä. En olisi halunnut hänestä luopua, ja ikävä on joka hetki, mutta kaikki me täältä maan päältä joskus lähdemme se on selvää. Meillä oli tarkoitus pitää joskus tässä kesällä semmoinen muistelutilaisuus, missä muisteltaisiin mummoa ja ukkia ja muita edesmenneitä sukulaisia. Se olis mun mielestä ihana järjestää, koska meillä kaikilla on niin paljon tarinoita kerrottavana. :) Mutta sen näkee sitten!

Tämä on siis yksi melko olennainen syy siihen, miksi mulla ei oo kauheasti ollut inspiraatiota blogin kirjoittamiseen.. Ehkä tulevaisuudessa sitten paremmin jaksan taas kirjoitella.. :)

<3